Ostin jo aikaa sitten kaksi kerää sini-vihreää tico-ticoa. Pian huomasin,että en yhtään tykkää raidoituksesta. Olin jo viemässä keriä kirpparille,kun sattumalta löysin eräästä blogista kahdesta erivärisestä kerästä tehdyt tico-tico sukat. Kävin ostamassa vielä yhden kerän tico-ticoa. Tällä kertaa puna-keltaista.

Tein sukat niin,että neuloin kolme raitaa peräkkäin yhdestä kerästä.

Hauska oli neuloa,kun ei yhtään tiennyt minkälaiset sukat lopulta tulee. Raidat kulkee molemmissa sukissa erilailla,mutta itseäni ei tuo ainakaan haittaa.

Puikot olisi voineet olla pienemmät esim. 2½ niin kuin vyötteessä suositeltiinkin. Minä tein 3mm puikoilla,kun 2½mm puikoista osa oli hävinnyt jonnekin. Neulepinnasta tuli paikoitellen hieman epätasaisen näköistä. Tico-ticoa oli mukava neuloa. Seuraavaksi ostankin valkoista ja neulon ranteenlämmittimet.

 

Nämä ovat oikeat hyvänmielen sukat ja virallinen valvojakin nostaa tassunsa hyväksyvästi uusien sukkien päälle.

Malli: Perus sukka

Lanka: Novita tico-tico sini-vihreä ja puna-keltainen

Puikot: 3mm (2½mm olis sopinu paremmin)